keskiviikko 26. elokuuta 2015

Päivä 5: Enään 360 päivää jäljellä!

Tänään palattiin takaisin Helsinkiin. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut mennä loman alussa Tampereelle, ja sieltä jatkaa Helsinkiin, mutta yllättävän syntymäpäiväkutsun vuoksi Tampereen reissu siirtyikin keskelle reissua. Seuraavana lauantaina onkin sitten keikka, jota ei voi jättää väliin!



Tänään mentiin taas KIKSin kierrätyshame päällä. Hame löytyi viime keväänä KIKSin malliston julkaisu-näytöksestä. Ihastuin hameen malliin saman tien, ja koska hame mahtuikin kuin ihmeen kaupalla päälle, niin olihan se pakko hankkia. 
Ilma oli tänään hieman viileämpi (ja sateisempi), joten laitoin mekon alle Ginasta hankitun trikoopaidan. Oli hieman hupsu olo, sillä hamettahan olisi voinut käyttää pelkän paidan kanssa. Olen kuitenkin päättänyt käyttää mekkoa seuraavat 365 päivää, joten näillä mennään :D
Hatun olen ostanut jo vuonna 2006 H&M:ltä, enkä ole pitänyt sitä enään moneen vuoteen. Löysin hatun uudelleen muutama viikko sitten äidin heittäessä vanhoja vaatteitani pois, ja päätin antaa hattupololle uuden mahdollisuuden.

Hassua ajatella, että olen pitänyt mekkoa päällä jo viisi päivää putkeen. Yritin kovasti miettiä milloin olisin pitänyt mitään sisävaatetta näin pitkään päällä, ja mieleen tulivat ainoastaan jotkut harvinaisen pitkät sairastapaukset, kun olo on ollut liian heikko vaatteiden vaihtoon
Tein mekon kädentiet sen verran laajoiksi, ettei kainalot hankaisi mekkoa, joten vaate ei vielä pahemmin alkanut haisemaan. Pieniä tahroja olen saattanut iltaisin pestä mekosta käsin, jotta mekon ulkonäkö pysyisi siistinä. Reissussa yleensäkkin harvoin tulee pestyä pyykkiä, mutta tähän pitää varmaan alkaa tottumaan, jos mekon pitää olla käytettävissä vielä seuraavat 360 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti